Onnenpelit eli vaikkapa nettikasinoiden slotit tai kauppojen hedelmäpelit ovat huippusuosittuja. Niitä pelataan Suomessa ympäri vuorokauden ja suomalaisille on tarjolla hyvin paljon uusia ja vanhempia pelipaikkoja myös netissä.
Onnenpelien lisäksi myös Lotto on asia, johon suomalaiset uskovat ja välillä vitsaillaankin, että ainoa hyväksyttävä tapa rikastua Suomessa on lottoaminen. Tiesitkö kuitenkin, että kun kolikkopelit palauttavat pelaajilleen keskimäärin 95% panoksista, lottojen kohdalla vastaava summa on vain 60%? Järjellä ajateltuna lottoaminen ei siis ole järkevä valinta.
Onnenpelit eivät myöskään kannata pitkällä aikavälillä, sillä talo voittaa aina. Mikäli pelaamisella haluaa voittaa, kannattaa kääntää katseet e-urheilun eli elektronisen urheilun suuntaan. Se on pelaamisen muodoista se, jossa oikeat, isot rahat voittavat.
Mitä e-urheilu on?
E-urheilu on urheilulaji, johon sekoittuu kuitenkin oma osansa teknologiaa. Kyseessä on laji, jota harjoitetaan täysin tietokoneen tai muun mobiililaitteen avulla ja e-urheilulajeja eli käytännössä pelejä on saatavilla laidasta laitaan.
Elektroninen urheilu on siis tietotekniikkaa hyödyntävää kilpaurheilua, jossa kilpailuaspekti erottaa urheilemisen pelkästä pelaamisesta. E-urheilua voi harrastaa yksin tai porukassa pelistä ja pelitavasta riippuen. E-urheilua voi harrastaa tietokoneella tai pelikonsolilla, mutta yhä useampi peli on tietokonepohjainen ja mahdollistaa monipuolisten apuvälineiden, kuten pelihiirten ja -näppäimistöjen käytön.
Pelejä eli siis lajeja on saatavilla eri genreistä aina sotapeleistä oikeita urheilulajeja imitoiviin peleihin. Saatavilla on muun muassa FPS eli ensimmäisen persoonan toimintapelejä, MOBA eli moninpelejä ja RTS eli reaaliaikaisen strategian pelejä. Myös muita tyyppejä löytyy.
E-urheilussa muodostetaan usein ammattilaisjoukkueita, jotka harjoittelevat ja matkustavat kilpailuihin yhdessä. Turnauksen järjestetään yleensä fyysisesti jossain, vaikka jokainen pelaaja pelaakin omalla laitteellaan ja koneet on yhdistetty langattomalla tai langallisella verkolla.
Onnenpelit vai e-urheilu? Miksi valita e-urheilu?
Vaikka kasinotrendit ovatkin valloillaan ja parhaillaan huippusuosittuja, on e-urheilu vihdoin varmistamassa asemaansa oikeana urheilulajina. Tästä todistaa myös se, että ensimmäiset e-urheilijat ovat päässet mukaan armeijan urheilujoukkoihin ja heitä kohdellaan aivan samalla tavalla kuin muidenkin urheilulajien edustajia.
E-urheilussa liikkuu myös suhteessa tavallisia, perinteisiä urheilulajeja enemmän rahaa, sillä jo vuonna 2020 alan markkina-arvon arveltiin nousevan 30 miljardiin USD:hen vuoteen 2021 mennessä. Vuoden 2020 loppuun mennessä yleisömäärän arveltiin kasvavan yli 92 miljoonaan ihmiseen. Näiden arvioiden realisoitumiseen vaikutti toki pitkittynyt koronapandemia, mutta yleisesti ottaen korona pelasi e-urheilun pussiin ja lajin suosio ainoastaan kasvoi.
E-urheilun valintaa onnenpelien yli tukee siis se, että e-urheilulla on vakiintuva asema ja pelaamisessa voi edetä ammattilaiseksi, joka saa palkkaa. Toki kasinopelaajakin voi olla ammattilainen, mutta tällöin puhutaan yleensä pokeriammattilaisesta, eikä onnenpelejä pelaamalla voi työllistyä.
Onnenpeleissä voittaminen on kiinni onnesta. E-urheilussa kaikki riippuu siitä, kuinka hyvä pelaaja on paitsi teknisesti, myös taktisesti. E-urheilu on yhdistelmä stressinsietoa, yhteistyötaitoja, teknologiaa ja strategiaa. Pelaajan tulee olla nopea, fiksu ja taitava ja näitä taitoja voi opetella vuosien varrella.
E-urheilu on valtava, kasvava ala, jonka valitseminen ei ole lainkaan huono idea. E-urheilulle odotetaan yhä kirkkaampaa tulevaisuutta, sillä se uhkaa jo perinteisiä urheilulajeja, jolloin muiden lajien tulee mukautua siihen, että e-lajit ovat tulleet jäädäkseen. E-urheilussa liikkuu raha ja suomalainen e-urheilija voi aidosti tienata, mikäli oppii ja pääsee etenemään hyvään joukkueeseen ja tärkeisiin turnauksiin.
E-urheilu on siis monipuolinen tulevaisuuden ala, jossa voi kehittyä ja josta voi tehdä ammatin. Lapsia ei siis välttämättä kannata vain kieltää, kun se viettävät aikaa ruudun edessä, sillä se voi olla sijoitus tulevaisuuteen!
Kasinotarjous ja vuosi 2022
Kasinoita on tullut entistä enemmän tarjolle suomalaisille pelaajille 2020-luvulla. Niiden mukana pelaamisen vaihtoehdot ovat entisestään lisääntyneet, kun samalla myös kolikkopelit ja livekasinopelit ovat myös monipuolistuneet ja aivan uusia peli innovaatioita on saatu rahapelialalle. Kasinotarjous on yhä se eniten käytetty markkinointikeino, mitä nettikasinoilla on – ja tämänkin (oheisen kasinotarjous-linkin) pikku jutun perustana on tuolla muualla olevat kasinotarjoukset, ja niiden mukana kerrottavat uutiset erilaisista uusista nettikasinoita, jotka ovat pelattavissa suomeksi, vaikka heti tänään.
Comment(s)